Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

 

Hei! Ja lämpimästi tervetuloa kennelimme sivuille! Kennelimme kasvattitätinä hyörin minä eli 31-vuotias Hietalan Johanna sekä taustajoukoissani totta kai myös perheeni, johon kuuluu aviomieheni Ari, 6-vuotias tyttäremme Venla ja nuorin tyttäremme Viola, joka syntyi helmikuussa 2014. Sekä unohtamatta karvaisempia ja kirjavimpia perheenjäseniämme eli 5 englannin cockerspaniliamme Funia, Helmiä,  Metteä, Jokkea & Siniä!. Kerrottakoon heti näin alkuun, että itse cockereiden kasvatustyöni on minulla ihan alkuvaiheissa. Tällä hetkellä kennelistämme maailmalle on putkahtanut kolme valloittavaa pentuetta ja tulevaisuudessa toivottavasti lisääkin ;). Viimeiset vuodet ovat omalta kohdaltani olleet haasteellisia, koska olen tämän kaiken lomassa opiskellut ahkerasti ja  valmistunut 2016 vuoden alussa koulunkäynninohjaajaksi, mutta siinä sivussa tein myös kasvatustieteen aineopintoja. Ja ilokseni pääsinkin oman alan töihin syksyllä 2016. Keväällä 2017 rohkaistuin hakemaan korkeakoulujen yhteishaulla Oulun yliopistoon luokanopettajalinjalle ammattiopistotodistuksella ja yllätys oli suuri, kun juhannuksena selvisi, että tulin valituksi sisään :)! Tämä vuosi menee vielä töiden merkeissä ja siinä samalla teen sivuaineopintoja avoimen kautta tutkintooni eli muutama vuosi menee vielä ennen kuin tutkinto on plakkarissa. Eli kasvatusnäkökulmani on hiljalleen laajentunut koirien kasvatuksesta enemmän lasten kasvattamiseen, mutta kerronpa nyt tarkemmin, mistä kaikki minulla lähti alulle  koirien kasvatuksessa :).

 

Hitusen historiaa!

Kuten monella muullakin, minunkin koirahaaveeni alkoi jo lapsuuden kodissani. Lapsuudessani kotonamme asusteli metsästyskoiria mm. suomenajokoiria, suomenpystykorva Lurppa eli Parpin Lurppa sekä länsisiperianlaika Mitri (Uhtuan Mitri).  Lapsuudessani vanhin ajokoira, joka oli nimeltään Jakke, oli pappani kasvattama. Tämä Jakke-koira on juuri se koira, joka sai itseni rakastumaan koiriin. Tämän koiran vieressä tuli pötköteltyä lapsuudessa useasti. Jakke elikin pitkän elämän, hän oli 16-vuotias kuollessaan.

Lapsuudessani minulla ei koskaan kuitenkaan ollut ”omaa” koiraa, vaikka koiria useampi meillä asustelikin. Kun jo asuin omillani, aloin ajatella koiran hankkimista ihan tosissani. Tuohon aikaan ennen kuin ensimmäinen koira tuli minulle, asusteli minulla ihana liika varpainen, 1-vuotias Mape-maatiaiskissa, mutta kuitenkin oli tunne että jotain puuttui :).  Olin päättänyt jo useampi vuosi aikaisemmin, että joskus haluaisin itselleni lintukoiran, jota voisi myös pitää sisä-/seurakoirana, unohtamatta mahdollisuutta käyttää metsästykseen. Alkuperäinen rotuvalintani oli fieldspanieli, mutta toisena mielessä kutkutteli cockeri... Olin haaveillut fieldistä yli puoli vuotta ja varasinkin lopulta eräästä kennelistä pennun, mutta epäonnekseni narttu jäi tyhjäksi. Sen jälkeen aloin ajattelemaan yhä enemmän cockeria, koska se on yleisempi rotu, ja ehkäpä myös pikku-siskollani Hennalla oli myös päätökseeni jonkinlainen vaikutus. Hän yritti jo ihan aluksi saada minut ottamaan cockerin ;). Muistan myös nyt jälkeenpäin, että ollessani noin 15-vuoden, muistan siihen aikaan silmeilleeni koirarotukirjasta punaista cockeria, ehkä päätökseni kumpusi jonkin verran alitajunnasta myös.

Ei mennytkään kauan tämän jälkeen, kun huomasin eräillä koiran myyntisivuilla cockeripentueen, jossa oli vapaana muutama blue roan pentu ja niistä yksi ainoa oli narttu. Halusin tuolloin juuri enemmän narttua :). Ennen soittamista olin jo aivan varma että tämä narttupentu oli jo saanut kodin, mutta onneksi onni oli matkassa ja pääsimmekin heti seuraavana sunnuntaina pentuja katsomaan ;) Ja kyllä, olisin voinut ottaa vaikka ne kaikki :D! En koskaan ole unohtanut sitä ihanaa vilinää, mitä cockeripennuissa vilisi ja se pennun ihanainen tuoksu! Ja kyllä sydämeni suli heti tälle blue roan tyttöselle ja 19.3.-06 sain pikku-Funini kotiin Kennel Jusmilista, oman Survivorini, sitä päivää en unohda koskaan <3 :)!

Funi saikin minut täysin rakastumaan tähän rotuun ja erityisesti kirjaviin cockerspanieleihin. Niinpä sen jälkeen onkin tullut pari kaiffaria lisää ;). Seuraavana luoksemme tuli Helmi, joka oli minulla aluksi sijoituksessa. En voinut vastustaa Sannan (Kennel Jusmil) heittämää tarjousta ja varsinkaan, kun olin käynyt näitä lapsosia paijaamassa :D Helmi on ollut kaikin puolin ihastuttava cockeri ja niinpä hän onkin kasvatustyöni kantanarttu. Suuret kiitokset molemmista tytöistä, Sannalle!

Helmin jälkeen katseeni suuntautui "meren toiselle puolelle", ja kennelimme ensimmäinen uros eli Elvis, saapui meille helmikuun 1. päivänä vuonna 2008 Saksasta, Carsten & Cornelia Röhren, kennel vom Rosenhofista. Elvis oli minun ja pikkusiskoni Henna-Susannan yhteinen koira. Elvis on kennellimme ensimmäisen pentueen isä. Ekin kanssa harrastettiin pääasiassa loppupuoliskolla perhe-elämää, vaikka muutama kerta näyttelyissäkin pyörähdettiin, mutta Eki itse ei niistä liiemmin välittänyt. Vaikka taas kotikoirana se oli, mitä ihanin, se suorastaan rakasti ihmisiä yli kaiken. Eläinlääkärissäkin se aina jaksoi häntää vipattaa aivan ylitse vuotavasti. Viimeinen muisto syliin rakastavasta koirasta jäi, kun se viimeselläkin hetkellä iski tassua käteni päälle, kuten aina. Ikävä on aivan vallaton, vaikka olihan tällä pojalla kuuluisia karkureissujakin, mutta kyllä ne kultaisemmat muistot aina muistaa kirkkaammin. Eki jouduttiin nukuttamaan ikiuneen 25.6.2016, uusiutuvan perikardium effuusion vuoksi, jonka uusiutumisen syytä ei koskaan löydetty. Pari kertaa me Ekin kanssa ajeltiin Äänekoskelle, mutta koska se uusiutui kolmannen kerran tiesin, että on aika, vaikka Eki ei kipuaan viimeseenkään saakka näyttäny, niin kuin eläimet aina pyrkivät salaamaan.

Perheeseemme muutti myös elokuun lopulla 2009 maatiaskissanpentu "Mirella" vanhan herramme "Mapen" seuraksi. Mirella saikin yhden pentueen 14.9.2011, joista kaikki 3 pentua olivat punavalkoraidallisia kolleja, jotka menivät Tampereelle, Teerijärvelle ja Ylivieskaan. Suruksemme Mirella kuoli 20.12.2013 <3! Ensimmäisen kisulimme Mapen, menetimme myös  syksyllä 2016, hänen jäädessään auton alle 15.9. Mapen menetys on ollut Ekin surun jälkeen raskasta, mutta elämä jatkuu vähitellen. Kissoista täytyy sanoa, että näin kilttejä ja rauhallisia kissoja ei varmaan toisia enää vastaan tule. Kumpikaan ei ikinä rääpinyt ketään, ei ihmisiä, ei koiria, eivätkä he tapelleet keskenäänkään.

Ensimmäisestä pentueesta kotiimme jäivät Hammer & Mette, jotka ovat olleet tähän asti luonteen ja metsästyksen suhteen parhaimpia koiriani <3! Ikäväksemme Hammeri sairastui yllättäen imusolmukesyöpään ja jouduimme rakkaan, ison poikamme, nukuttamaan 18.7.2017. 

Toiseksi viimeisin tulokkaamme Joe eli "Jokke" näin suomalaisittain, liittyi perheeseemme heinäkuussa 2010 kennel Team Thidaksesta Ruotsista, ihanalta Therese Dahlta. Therese on kasvattaja, jota myös voin lämpimästi suositella <3! Kiitos hänelle kaikesta!

Helmikuussa 2011 omakotitalomme valmistui lapsuuden maisemiini Nivalaan ja muutimme Ylivieskasta maaseudulle. Joistakin talomme voi olla keskellä, ei mitään :D, mutta meidän perheemme ja lemmikkimme ovat nauttineet täällä olosta suuresti.

Tänä syksynä perheemme kasvoi pitkästä aikaa uudella cockeritytöllä Sinillä eli "Aamunkoiton Victorias Secret". Kiitos Sinistä Jaana Kaltiolle, kennel Aamunkoitosta :)!

Harrastan koiriemme kanssa jonkin verran näyttelyissä käymistä. Metsästystäkin harrastellaan harrastusmielessä silloin tällöin, mutta viimeiset metsästysreissut ovat pääasiassa menneet mieheni seurassa, vaikka itsekin omistan metsästyskortin. Kenties tällekin harrastukselle löytyy paremmin aikaa taasen, kun lapsemme hieman kasvavat :)

Vuonna 2007 syksyllä kävin kasvattajan peruskurssin ja kennelnimen sain 2009 maaliskuussa, jonka nimi juontaa jonkin verran Helmin rekisterinimestä. Ensimmäinen eli H-pentueemme syntyi Helmille ja Elvikselle 21.11.2009 ja tämän jälkeen on tullut tosiaan pari pentuetta lisää, R-pentue 30.5.2011 & L-pentue 12.10.2013 :)!

Koska kasvatan näitä ihania ”sydämen murskaajia” pienimuotoisesti, ei meillä ole joka vuosi tarjolla pentuja. Siitä syystä myös yleensä sijoitan pentueesta vähintään yhden narttupennun, jotta kasvatustyöni jatkuminen on mahdollista, koska minulla ei ole mahdollisuutta pitää itselläni suurempaa koiramäärää kotonani. Koiramme ovat meille myös perheenjäseniä, joten kaikki pentueemme kasvavat aina sisätiloissa, ihmisten ja muiden lemmikkien parissa, tottuen jo pienestä pitäen kodin ääniin. Kasvatustyössäni pyrin terveeseen, rakenteeltaan ja varsinkin luonteeltaan tyypilliseen cockeriin eli onnelliseen, alati häntäänsä heiluttavaan cockeriin :)!

 

-Johanna-

©2019 Kennel Ice Diamond's - suntuubi.com